keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut by Essi

E-kirjana luimme Agatha Christien kirjan Eikä yksikään pelastunut.

Kirja kertoo kymmenestä ihmisestä, jotka ovat jollain tavalla aiheuttaneet jonkun ihmisen kuoleman. Heidät houkutellaan ovelilla kutsuilla Neekerisaarelle. Pian siellä alkaa tapahtua kummia: eräs seurueen jäsen tukehtuu kuoliaaksi jo ensimmäisenä iltana. Kuolematapaukset seuraavat toisiaan ja samaa tahtia katoavat neekereitä esittävät posliininuket keittiön pöydältä. Muutaman kuolemantapauksen jälkeen eloon jääneet tajuavat todellisuuden: murhaajan täytyy olla joku heistä, sillä saarella ei ole heidän lisäkseen ketään muita. He alkavat selvittää tapausta ja mahdollista murhaajaa, mutta asiat eivät selkene. Yksi kerrallaan he kuolevat, ja kuolemat liittyvät merkillisellä tavalla vanhaan lastenloruun (alla). Murhajaa, kuka onkaan, on ilmeisesti tahtonut noudattaa lorua mahdollisimman tarkkaan murhissaan.

Kirjan nimi oli alunperin englanniksi "And Then There Were None" ("Eikä yksikään pelastunut"), joka on lastenlorun viimeinen säe. Sittemmin nimi muutettiin "Ten Little Nigger":ksi ja siitä edelleen alkuperäiseksi, kun neekeri-sanaa alettiin pitää rasistisena. Tämä sama nimenmuutos tapahtui myös suomenkielisessä versiossa, tosin kirjan sisältöä ei uudistettu. Siellä puhutaan edelleen Neekerisaaresta, neekerinukeista, neekeripoika-lorusta ym.
Mielestäni suomenkielinen nimi "Kymmenen pientä neekeripoikaa" oli juuri napakka, sopiva ja kiinnostuksen herättävä. Uusi nimi "Eikä yksikään pelastunut" on sekin melko kiehtova, mutta kuitenkin pidän enemmän tästä "rasistisemmasta" nimestä, vaikka en rasisti olekaan.

Christie on punonut nerokkaan juonikuvion. Se paljastuu aivan kirjan lopussa murhaajan kirjoittamassa kirjeessä. Ehkä en ole lukenut tarpeeksi dekkareita, mutta itse en ainakaan arvannut murhaajaa. En edes muistanut sitä, vaikka tämän kirjan olen joskus ala-asteella lukenutkin. Tasoiselleni lukijalle kirjan arvoitus on kiehtova ja ennalta-arvaamaton. Tosin en ole voinut olla miettimättä, kuinka moni lapsi haluaa kuulla moisen lorun. Siinähän kuolee kymmenen ihmistä! Mutta tämä huomio ei ole oleellinen kirjan kannalta.

Pidin kovasti tästä kirjasta. Tämä on ainoa Christien kirja, jonka olen jaksanut lukea. Löysin vain joitakin omituisia, hieman horjuvia kohtia, mutta kokonaisuutena kirja on todella hyvä, eikä ole ihme, että sitä on ylistetty niin paljon. Voin todellakin suositella kirjaa kaikille ja kaiken ikäisille, jopa ala-asteikäisille!

Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
mutta aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on kolme heitä nyt.

Käy kolme pientä neekeripoikaa eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vieretyksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään
hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.

(suom. Kaarina Visakanto)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti