Gwen Cooper: Homer-kissan uskomaton elämä by Essi

Gwen Cooper
alkuteos "Homer's Odyssey"
WSOY 2011
 370 s.

Heippa taas pitkästä aikaa!
Olin jo valinnut h-kirjaksi toisen kirjan, mutta sitten aloin lukemaan tätä muuten vaan ja huomasin että kas, nimi alkaa h:lla ja vaihdoin lennossa tähän. Onhan jo aika sen elämäkerran, eikös? Tässä vaiheessa joku ajattelee: "Huooooh, jotain eläinkirjoja..." No, periaatteessa kyllä, mutta tämä on myös ihanan lämminhenkinen ja muutenkin hurmaava kertomus pienestä kissanpojasta, jota kukaan ei ensin halua ja sitten kaikki ihastuvat siihen. Kyynelet tulivat silmiin jo esipuheessa.
Kirja kertoo siis pikkuisesta kissanpennusta, joka löydetään heitteillejätettynä ja sen molemmissa silmissä on niin pahat tulehdukset, että ainoa eloonjäämiskeino on silmien poistattaminen. Kuten eläinlääkäri esipuheessaan sanoo, kissa oli löytyessään tosi nuori ja tuskin koskaan nähnytkään, sillä kissanpennuthan ovat syntyessään sokeita ja kun tämän pennun silmät olisivat avautuneet, se sai niihin tulehdukset ja siksi se ei luultavasti koskaan ollu nähnytkään - se ei tiennyt jäävänsä mistään paitsi. Ihmiset eivät halunneet adoptoida pentua, joka oli sokea: he ajattelivat sen olevan surullinen ja avuton. Lopulta kirjailija otti pikkukisun ja nimesi sen sokean runoilijan Homeroksen mukaan. Ja kävi ilmi, että Homer oli hurmaavin persoona, mitä pitkiin aikoihin oli nähty.

Kirjailijan kuvaukset Homerin elämästä ovat suloisia ja hauskoja lukea. Homerin "ajatukset" ovat hauskoja välissä ja muutenkin koko kissa vaikuttaa kirjan perusteella todella sydämelliseltä ja ihmisrakkaalta - kaikin puolin täydelliseltä. Tämä kirja oli ihana hyvän mielen tuoja, valloittava kertomus. Kuten takakannessa sanotaan: "Homer nauttii täysillä vauhdikkaasta ja rohkeasta kissanelämästä antamatta sokeutensa rajoittaa sitä mitenkään. Samalla se opettaa emännälleen elämäniloa, luottamusta ja uskoa ihmeisiin arjen keskellä - jopa silloin, kun New Yorkin WTC-tornit sortuvat." Kaiken kaikkiaan suosittelen todellakin tätä kirjaa kaikille kissanystäville ja myös niille, jotka eivät kissoista pidä. Tämä on ehdoton hyvän mielen kertomus!

"Homer oli yhtä 'puhelias' kuin ennenkin. Se oli edelleen ehdottomasti verbaalisin minun kissoistani. Aina valveilla ollessaan se kävi minun kanssani jatkuvaa keskustelua. Se piti yhä Leikitään!-naukunaa, Siitä on hitsin kauan kun viimeksi sain tonnikalaa -mourunaa ja Mikset mua huomaa? -nau'untaa."

"Toisinaan Laurence nousi keskellä yötä käydäkseen kylpyhuoneessa. -- Sain kuitenkin olla melko varma, että kuulisin pian kovan tömähdyksen -- sitä seurasi kuuluva kiljaisu 'Hittolainen!' ja Homerin tassujen säikky kipitys pitkin käytävää. -- Homer oli pimeässä näkymätön, joten Laurence kompastui siihen jatkuvasti öiseen aikaan. Se järkytti Homeria suunnattomasti. Homer ei tiennyt, mitä eroa oli päivänvaloa tulvivalla käytävällä ja myöhäisyön varjoisalla käytävällä. Se tiesi vain, että toisinaan Laurence kompastui siihen ja toiste taas ei syistä, jotka olivat mystisiä ja ennalta-arvaamattomia."